Mölkky

Kaiken kansan suosikkilaji MÖLKKY liittyi kortteliperheeseen jo kesällä 2001 ja liigalla on edelleen arvaamaton ilo toivottaa teidät kaikki mukaan tämän koukuttavan palikkapelin pariin.
 
Mölkky on todellinen kaiken kansan laji ja sen harrastamisen aloittaminen on helppoa. Lajin upeasta luonteesta kertoo, että se tarjoaa riittävästi haasteita pitempäänkin harrastaneelle. Vaikka osumat sinänsä ovat tärkeitä, pelin varsinainen suola ja voitot mahdollistava tekijä on ohiheitot !
Avartavana kokemuksena voimme suositella kaikille ohiheittoa - silloin tällöin.
 
23.11.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi mölkyn pelaamisen osaksi Suomen Elävän perinnön kansallista luetteloa ! 
 
Kesällä pelattavan jännittävän joukkuesarjan lisäksi ohjelmassa on useita erilaisia turnauksia, niistä kerrotaan tarkemmin omalla Turnauskalenteri -sivulla. Maakunnan omien joukkueiden lisäksi sarjassa on ollut mukana jengejä esim. Vantaalta, Helsingistä, Hyvinkäältä, Mäntsälästä, Ruuhijärveltä, aina kaukaista Iittiä myöten...Kotkan, Sysmän ja Kouvolan uhkarohkeita porukoita odotellaan kovasti mukaan...
 
Mölkyn kesäinen kehto on legendaarinen Kisapuisto, jota joskus myös maailman mölkkymekaksi kuulee mainittavan. Kahvila Kispin edustalta löydät innokasta peliseuraa ainakin arki-iltaisin. Talvisin mölkkykansan ehdoton ykkösjuttu Lahessa on Ilmarisentien uusiutuneessa Energiahallissa heitettävä talvisarja. Kaupungista löytyy nykyisin myös hiekkapohjainen halli mölkky- ja petankkikäyttöön.

Mölkky sopii kaikille ja helppojen sääntöjen myötä osanottokynnys on todella matalalla. Lajin parhaisiin perinteisiin kuuluu, että uudet harrastajat otetaan mukaan mölkkyperheeseen empaattisella otteella...
  
Tervetuloa pelaamaan mölkkyä Kortteliliigaan !


Kts. tarkemmin: http://molkky.com/
 
PELIKIELTO
Jaakko Räsänen on pelikiellossa kaikissa mölkkyjaoston alaisissa otteluissa 5.5.2024 saakka. Syy: epäasiallinen käytös ja vaaratilanteen aiheuttaminen SM-hallimölkyssä.
 
KESÄSARJAN 2024 YHTEISET JUTUT 
- pelimuotona trippeli, eli 3 pelaajaa/joukkue/erä
- peli-ilta on torstai
- pääpelipaikkana on maailman mölkkymekka Kisapuisto
- joukkueen pelaajamäärää ei ole rajoitettu 
- pelaajaluetteloa voi täydentää alkusarjan viimeiseen kierrokseen saakka
- jäsenmaksu 30 euroa / pelaaja 15.6. mennessä
- osanottomaksu 85 euroa / joukkue  23.5. mennessä
- joukkueella on oltava oma hyväkuntoinen, virallinen pelisetti.
- jokaisella joukkueella pitää olla oma virallinen TacTic -mölkky
- myös vielä mahdollisesti heittokuntoiset Tuoterengas -mölkyt kelpaavat
- viritetyistä heittomölkyistä seuraa tuntuva sanktio joukkueelle ja pelaajalle
- tupakointi tapahtuu sille varatulla alueella
- ilmoittautuminen 30.4. mennessä päävalikon linkin kautta
 
MUKANA KESÄLLÄ 2024 JO:
Hups
Sampot
Kaameet Apinat
Team Lokki
Konna & Koukku
Lasvel Farmi
YKK
YKK Taikurit
Maestro
10) Virain Viiva
Jeggu
EH
Poijjaat
Pakka
Team Tuppi
Liekki
Team Tappara
Varma kakkonen
Circus Maximus
20) Kartanon Mölkky
Mölkvistit
= 21
 
 
 
 
 
HALLISARJOJEN 2023-2024 TULOKSET:

ENERGIAHALLISARJA:
YKKÖNEN:
1. LASVEL
2. Liekin Farmi
3. EH
4. Maestro
Mestarijoukkue LASVEL: Voitto Törnvall, Risto Niemi, Aija Hyttinen, Petri Ahtola ja Erkki Salmela.

KAKKONEN:
1. Fellmanninpuiston Reipas
2. Lasvel Farmi
3. YKK
4. Team Kaatajat
Mestarijoukkue Fellmanninpuiston Reipas: Ninnu Tilder, Ari Kittelä, Jouni Väisänen, Mari Sormula, Janina Tilder, Antti Lindeman, Jari Nieminen ja Aleksi Junden.

MUURAINKATU-SARJA:
YKKÖNEN:
1. EH
2. Maestro
3. Team Lokki
4. Billy Boys
Mestarijoukkue EH: Jake Ropponen, Tili Kemppi, Hilppa Hiltunen ja Harry Asp.
 
KAKKONEN:
1. MustaSurma
2. SiTi
3. Lahden Kattohuolto
4. Kartanon Mölkky
Mestarijoukkue MustaSurma: Anniina Oksanen, Sakke Oksanen, Tommi Laurila ja Mikko Heimola.
 
OTTELUSIIRTO
Ottelusiirto on mahdollinen vain erittäin painavista syistä ja siihen tarvitaan aina vastustajan
suostumus. Siirtoa haluava joukkue vastaa ilmoituksesta toimistolle. Siirrettävä ottelu on pelattava
viimeistään ko. sarjavaiheen viimeisenä peli-iltana. Muissa tapauksissa joukkueen katsotaan
luovuttavan ottelun. 
 
TIETOTURVA
Korttelin tietoturvaseloste: tietoturva.pdf

AVAINHENKILÖT 
Sarjatoiminnan avainhenkilöt, joukkueiden vetäjät ja mölkkyjaosto mallia kesäkausi 2024: 
mölkkygm.pdf

OTTELUOHJELMA
Virallinen otteluohjelma löytyy aina netistä.

SÄÄNNÖT
Yhteisen kesäsarjapelaamisemme raamit: mksaannot.pdf

KESÄSARJAN MATERIAALIPANKKI
Pelaajaluettelo.pdf: pelloojat.pdf (tulossa)
Pelaajaluettelo.doc: pelloojat.doc (tulossa)
Luettelon palautus mielellään sähköpostilla viimeistään 
Osanottomaksutilisiirto: osanottomaksu.pdf (tulossa) v.2024 jäsenmaksu kattaa myös hallisarjan 2024-2025
Jäsenmaksutilisiirto: jäsärit.pdf (tulossa)
Ottelukortti 4-erää: mkkortti.pdf
HUOM ! HUOM! älä vie näistä tilisiirtoja yritykseen. Tilaa yrityskäyttöön uusi, virallinen tilisiirto täydellisten laskutustietojen kera liigan toimistolta...
 
OTTELUKORTTIPANKKI
Vapaasti tulostettavissa turnaus ymv. käyttöön;
2-erää: 2erää.pdf
3-erää: 3erää.pdf
4-erää: 4erää.pdf
5-erää: 5erää.pdf
Singeliduppeli -formaatti: singdup.pdf
 
MÖLKKYJAOSTO 
Mölkkytoiminnasta liigassa vastaa asialle nimetty lajijaosto;  
Suvi "Teräskäsi" Soini, paheenjohtaja p. 040-584 6519
Juhis Mälkönen, sihteeri
Petteri "Badding" Rajanummi
Jaana Mälkönen
Liisa "Lissu" Kylliö
Harri Helminen 
Jone Väisänen
 
 
 
SUOMEN MÖLKKYLIITTO RY.
Kts. tarkemmin: www.molkkyliitto.fi

 

TACTIC

Kts. tarkemmin: www.molkky.com