Mölkyn mestaripelaaja Pekka Lintunen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Peli- ja mainosasujen myynnin sekä merkkauksen parissa perheyhtiössään pitkän työuran tehnyt Pekka tuli mukaan kortteliliigapeleihin pesäpallon myötä 1980 -luvulla. Ura alkoi Penan Polttajissa ja huipentui BC Launeen riveissä useisiin menestyksiin.

2000 -luvulle tultaessa Pekan lajiksi valikoitui mölkky. Lajiosaamisen kehitystä oli edesauttamassa kotitalon sijainti Kisapuiston mölkkykenttien vieressä. Kun kentiltä alkoi kuulua mölkkykeilojen osumanapse, niin Pekka saapui yleensä paikalla ja aika usein pelit jatkuivat iltapimeään saakka.

Ja kehitystä todella tapahtui. Pitkien heittojen erikoismiehenä tunnettu Pekka saavutti himoitun kortteliliigamestaruuden vuosina 2013, 2018 ja 2020. Maailmanmestaruutta hän pääsi juhlimaan 2006 ja 2019. Euroopan hallimestaruus tuli tilille 2014 ja 2019. SM-hallikultaa 2010 ja 2016. Singelin Suomen mestaruuden Pekka vei 2018 ja nelurin SM-kultaa hänen joukkueensa saalisti 2016. Suomea Pekka edusti mölkyn maajoukkueessa vuoden 2009 Nations Cup´issa ja 2010 ensimmäisessä maaottelussa Viroa vastaan.

Saavutetuista menestyksistä nautittiin yleensä koko joukkueen ja kavereiden kera. Pekka kutsui porukan puutarhajuhliin kotiinsa. Vaimo Soile laittoi pöydän koreaksi ja väki viihtyi. Sattuipa joskus niinkin, että joitain mestariheittäjiä käytiin aamun tullen herättelemässä saunalta.

Viime vuosina Pekalle ja Soilelle oli tärkeä juttu Fuengirola ja siellä vietetyt aurinkolomat. Viihtyvyyttä lisäsi ainakin Pekan osalta Fugen aktiivinen mölkky-yhteisö.

Pelikaverina Pekka oli yksi maailman rauhallisimmista ja hänen pitkiin osumiin saattoi luottaa tiukoissakin paikoissa. Kisapuiston mölkkyväki ottaa osaa omaisten suruun ja jää kaipaamaan mestariheittäjää.